Inspiraatio jatkui

joten kirjotin pienen pätkän lisää tarinaani. Kommenttia kiitos :)

Laitoin jalkaani punaiset, nilkkapituiset, Ugg- kenkäni ja puin päälleni takin, käteeni laitoin juuri paketista poimimani, mummin kutomat, lapaset. Ne sopivat kuin nakutetut käsiini.

Ulkona sataa lunta. Pidän lumisateesta, varsinkin tällaisesta: valtavan suuria, mutta erittäin kevyitä hiutaleita tipahtelee maahan silloin tällöin, ei mitenkään sankasti. On täydellinen jouluaaton ilma.

Kävelen matkan reippaammin, kuin eläissäni olen sitä kävellyt, sillä kävelen laihdutusprosessini vuoksi erittäin nopeasti. Päästyäni Laurin perheen oven taakse, alan hieman epäröidä. ” Voinkohan minä nyt häiritä heidän perhejouluaan tällä lailla?” Mietin itsekseni.. epäröin myös sitä, voinko kävellä sisään vain soittamatta ovikelloa, kuten olen aina tähän asti tehnyt. Päätän etten voi tehdä niin. Soitan ovikelloa ja jään odottamaan.

Lauri avaa oven. ”Kultapieni, ihanaa kun tulit, olen ollut huolesta soikeana! Miksi soitit ovikelloa, eihän sinun tarvitse?” Lauri huudahtaa selvästi ilahtuneena tulostani. Uskon, että hän on ollut minusta aivan aidosti huolissaan ja se lämmittää mieltäni. Eihän hän olisi soitellut ja tekstaillutkaan, tai ylipäätään ollut huolissaan, jos ei yhä rakastaisi minua. Huomaan olleeni luonnottoman kauan vastaamatta hänelle joten avaan suuni ja sanon: ” Joo no ajattelin tämän olevan poikkeustilanne, joten en vain astellut sisään.. oletko sinä itkenyt? ” Lauri todellakin näyttää itkeneeltä, hänen kasvojaan värittävät selvästi kyynelten aiheuttamat juovat. Huolestun.

Kävelemme heidän keittiöönsä. Kummastun kovasti, sillä Miraa, Laurin eskari- ikäistä pikkusiskoa, ei näy mailla eikä halmeilla. Myöskään hänen vanhempiaan ei näy, eivätkä he kuulu olevan muuallakaan talossa. Hämmästyn ja huolestun vielä lisää, sillä joulu on Laurin perheelle ollut aina suuri perhejuhla, jota on touhotettu suurin piirtein juhannuksesta saakka, ja silloin heillä on aina ollut koko perhe koolla ja koko talo on tuoksunut monta viikkoa pipareilta ja muilta jouluherkuilta. ”Missä muu perhe on?” Kysyn varovasti, pälyillen samalla ympärilleni, etsien heitä katseellani.

”No tuota.. se on vähän hankala juttu.” Lauri sanoo vaikeana. Huomaan, että nyt on jotain vakavaa tekeillä, ja alan aavistellakin jo, mistä kenkä puristaa. ”Eivät kai vanhempasi vain ole retkahtaneet taas?” kysyn, sillä he ovat olleet alkoholisteja, joskus ennen kummankaan lapsensa syntymää. Tähän asti he ovat pystyneet olemaan kuivilla helposti, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Huomasin heti kultani katseesta, että olin osunut aivan oikeaan. Ajattelin, etten nyt sano mitään, vaan annan Laurin itse kertoa asiasta, kun on siihen valmis.

Laurilla menikin hetki, kun hän keräsi itseään ja nieleskeli.. mietiskeli asioita, ja sitä, miten kertoisi minulle. Lopulta hän saikin ajatuksensa kasaan ja sanoi ” Joo, he tosiaan ratkesivat kumpikin juomaan. Kaikki taisi lähteä siitä, kun heillä oli suuria riitoja tuossa joulun alla useampana päivänä ja loppujen lopuksi erimielisyydet taisivat olla niin isoja, että he päätyivät avioeroon..” Laurin oli selvästi, ja ymmärrettävästi, erittäin vaikea kertoa vanhempiensa tilanteesta, koska hän piti puhuessaan pitkiä taukoja ja selvästi nieleskeli kyyneleitä. 

”Ilmeisesti se ei sitten ollutkaan äidille kovin mieleinen päätös, koska edellisiltana löysin hänet kotiin tullessani keittiönpöydän äärestä viinipullo seuranaan. Pullo oli jo tyhjä. Hän oli juonut koko pullollisen yksin. En tiennyt mitä olisin tehnyt tai sanonut, joten juoksin vain kiukustuneena huoneeseeni. Se taisi olla virhe.. tai siis..” Lauri empi taas. Kannustin häntä jatkamaan, ja hän jatkoikin hetken kuluttua: ”No äiti tietysti loukkaantui, kun suutuin hänelle ja tuli huoneeni oven taakse koputtelemaan ja huutelemaan nimeäni ja kehottamaan, että tulisin alakertaan juttelemaan hänen kanssaan. En mennyt, vaan lukitsin huoneeni oven ja pistin vain kuulokkeet korvilleni. Isä, joka oli ollut lukemassa Miralle iltasatua, ei tiennyt, että äiti oli ratkennut juomaan. Hän tuli ihmettelemään meteliä, joka lähti äidistä, kun hän huusi, ja hakkasi huoneeni ovea. Äiti tietysti sammalsi ja jotain sössötti isälle, joka huomasi heti äidin retkahtaneen. Isä suuttui kamalasti. He alkoivat riidellä, hirveä huuto. Kuulin heidän kamalan riitelynsä musiikin läpikin ja päätin, että Miran ei tarvitse kuulla tällaista. Syöksyin ulos huoneestani suoraan Miran huoneeseen, otin hänet kainalooni ja juoksimme ovesta ulos ilman ulkovaatteita tai mitään tavaroita, ja menimme mummon luo. Hän asuu onneksi lähellä. Selitimme tilanteen ja jäimme sinne.”

Aihe oli varsin vaikea, joten annoin Laurin taas hetken kerätä itseään. Kun hän oli valmis, hän jatkoi tarinaansa näin : ” Menimme kotiin seuraavana päivänä ja näky oli melko tyrmistyttävä. He istuivat kumpikin silmät mustina olohuoneen sohvalla, ja heidän ympärillään oli kasa tyhjiä viinapulloja. He olivat selvästi ensin tapelleet voimakkaasti, ja sen jälkeen sopineet.. sovintoseksiäkin oli näköjään harrastettu, sillä keskellä lattiaa oli käytetty kondomi. Päätin, että Miran ei kuulu lapsena sietää tällaista, joten vein hänet takaisin mummolaan ja sanoin, että hänen on hyvä olla siellä jonkin aikaa. Mummi ymmärsi täysin tilanteen. Menin itse takaisin kotiin ja yritin kuunnella, mitä vanhemmillani oli sanottavaa, mutta eihän sieltä mitään fiksua tullut. Minun oli pakko saada heidät hoitoon, en kestä ryyppäämistä. Tein mielestäni oikein, vaikka olikin vaikeaa viedä heidät sinne. Tulin juuri äsken mummin luota kotiin, Miran jätin sinne. Hänen on ehkä helpompi siellä, kuin täällä kotona. Hän ei ymmärtäisi kuitenkaan, missä äiti ja isä ovat. Minä taas en kestänyt siellä esittää hänelle, että kaikki on hyvin. ”

Lauri päätti kertomuksensa hyvin surumielisenä. Tunsin äkkiä valtavaa hellyyttä häntä kohtaan ja minun oli pakko halata häntä. Minun oli pakko suudella häntä. Syöksyin häntä kohti, ja hyppäsin hänen syliinsä. Suutelin hänen huuliaan ja hetken aikaa kaikki oli täydellistä. Kaikki oli muutaman sekunnin ajan kuten ennen. Lauri häkeltyi selvästi. Mutta oli myös ilahtunut. Sillä hetkellä tiesimme, että meidän kahden väliset murheet oli unohdettu. Olin antanut hänelle anteeksi jo tulemalla tänään tänne. Hän oli todellakin todistanut, että olin hänen elämänsä nainen. Tuolla hetkellä seurustelumme jatkui. Aiheesta ei keskusteltu, mutta tiesin, että ajattelimme kumpikin näin. Mutta lihavaksi tunnen itseni edelleen. Sille asialle on tehtävä jotain. Pian.