torstai 28. marraskuuta 2013

Kävelet koulun käytävää pitkin kohti historianluokkaa.
Tullessasi oikealle käytävälle tavanomaiset huutelut alkavat:
" Huora!"
" Ruma lihava paska, älä näytä naamaas täällä!"
" Tapa ittes, ettei meijän tarvii!"
Et sano mitään, et reagoi mitenkään.
Olet luultavasti jo niin tottunut tähän, onhan tätä jatkunut tokaluokasta asti,
jo kahdeksan vuotta.

Opettaja saapuu käytävään juuri,
kun eräs suurimmista idiooteista, H,
sylkäisee laukkusi päälle.
Opettaja ei muka näe. 
Luikit pakokauhuisenn näköisenä luokkaan nurkkapaikalle ja yrität selvästi tekeytyä näkymättömäksi.

weheartit.com


Yllätän ehkä kaikki muut, mutta tulen istumaan viereesi.
Tartun kädestäsi kiinni ja kailotan kovaan ääneen:
" Olet kaunein ja vahvin tyttö,
jota tiedän. Noi muut ja varsinkin toi opettaja on idiootteja,
jos ne ei ymmärrä sitä."

Kaikki katsovat minua hämillään,
opettaja kiukkuisena.
Minä olen ylpeä teostani.
Ylpeä siitä, että uskalsin avata suuni ja auttaa sinua.


Tunnin jälkeen kiität minua.
Olet ujo, mutta ensimmäistä kertaa näen sinun hymyilevän.
Maailman kaunein ja säteilevin hymy. Sillä hetkellä päätän,
että tuon hymyn tahdon nähdä jatkossakin kasvoillasi.
On, kuin aurinko olisi syttynyt paistamaan, kasvosi loistavat niin upeina.
weheartit.com

Marssin ruokatauolla opettajainhuoneeseen.
En koputa, vaan astelen suoraan sisään ja huomaan kaikkien koulun opettajien olevan läsnä.
Hyvä, kuulevatpahan kaikki kerralla.

" Ettekö näe, kuinka I:tä kiusataan. Tai kyllähän te sen näette,
mutta ette välitä. Suljette silmänne.
Kuinka typerää, kuinka lapsellista.
Miettikää itsenne tai oma lapsenne tuohon tilanteeseen.
Haluaisitteko, että kukaan ei tekisi mitään,
antaisitteko asioiden vain tapahtua?!"
Annan tekstin tulvia ulos. Sanon kaiken,
mitä asiasta ajattelen. Raivoan suu vaahdossa.
Kun lopetan, mieleni on hyvä, puhdistunut.

weheartit.com


Opettajat katsovat minua silmät ymmyrkäisinä
Lopulta he toteavat " En ymmärrä mistä puhut",
ja käskevät minun lähteä pois.


Sillä hetkellä päätän,
että minusta tulee kiusatun tytön ystävä.
Aion antaa täyden tukeni hänelle,
opettaa hänet rakastamaan elämää,
nousemaan ylös vielä kerran.
Näyttämään,
että hän on kiusaajiensa yläpuolella.

Päätin sen vain liian myöhään.
Olet jo tehnyt sen pahimman.

weheartit.com


Löydän sinut tyttöjen vessasta.
Et enää hengitä,
mutta olet vielä lämmin.
Ranteesi valuu verta.
Halaan sinua.
Löydän taskustasi rypistetyn lapun.
Avaan sen ja luen, mitä siihen on kirjoitettu;

Kiitos N, että yritit.
Minä olisin halunnut vielä jatkaa,
mutten pystynyt..
olen vain kitunut jo liian pitkään,
en enää jaksa taistella.
Päätän tämän tähän,
mutta pysy sinä tuollaisena:
aina positiivisena, upeana, ihanana tyttönä.
Olet ainoa, joka ei koskaan sanonut pahaa sanaa minusta,
ja arvostan sitä.
Toivottavasti tapaamme rajan tuolla puolen,
kun sinun aikasi koittaa.
Elä sinä hyvä elämä,
vanhene kunnolla,
äläkä minusta huoli.
Odotan sinua täällä.
Kiitos.
Rakkaudella, I.
kuva täältä : http://i-am-losing-myself.blogspot.fi/

weheartit.com


Itken surusta,
itken siitä, kuinka kauniisti kirjoitit minusta.

Kerron kaikille, mitä oli tapahtunut.
He nauravat.
Törkeää.
Onkohan heillä  nyt muka parempi olla?
Sairasta.
Kieroutunutta.

Tuolloin päätin,
että omalta osaltani yritän tehdä maailmasta paremman paikan.


weheartit.com



- Näänä






sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Diesel- Only the brave

Lauantai- ilta.
Päätin lähteä yksin baariin aikaa tappamaan.
Kaikki kaverini viettävät tänään aikaa poikaystäviensä kainalossa.
Olen kaveriporukastamme ainoa sinkku.

Menin tilaamaan juoman itselleni.
Kääntyessäni pois baaritiskiltä,
ne ovat edessäni.
Sinisimmät ja seksikkäimmät silmät, 
joita olen koskaan nähnyt.
Katson suoraan niihin.
Tunnen pakahtuvani.

Täyteläiset huulet.
pienen pieni parransänki.
Sellainen, joka tekee minut hulluksi. 
Hiuksesi ovat hieman ylikasvaneet,
mutta se sopii sinulle.
Pukee sinua.

Kävelet resuisissa farkuissasi ja kulahtaneessa ruutupaidassasi ohitseni.
Renttu. Se on ensimmäinen sana, joka tulee mieleeni sinua katsoessani.
"Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?"- niminen biisi alkaa soida päässäni.
Varsinkin, kun tuo lause on totta, ainakin minun kohdallani.

Ohi kävellessäsi vilkaiset minua viettelevästi,
hipaiset olkapäälläsi hieman minua.
Tunnen hajuvetesi tuoksun.
Dieselin Only the brave. Tämän tuoksun tunnistaisin vaikka unissani.
Suosikkini miesten tuoksuista. Ja sinäkin käytät sitä.
Kiinnostun sinusta yhä enemmän.

Huomaan sinun menevän baaritiskille.
Minä menen istumaan melko kauas tanssilattiasta toivoen,
että tulisit istumaan lähelleni.

Lähdetkin heti juoman saatuasi kävelemään kohti pöytää,
jonka ääressä istun.
Katsot suoraan silmiini.
Imaisen pillillä omenasiideriäni.
Puraisen hieman  punattua alahuultani.
Huomaan katseesi. Tunnen punastuvani.

Tulet istumaan viereeni.
Ihan kiinni.
Alat jutella kanssani.
Huomaan heti, että meillä synkkaa.

Ilta kuluu, ja minä vain viihdyn seurassasi.
Käymme yhdessä tanssimassa,
laulamassa karaokea, ja kumoamme juomia tasaiseen tahtiin.

Pari tuntia ennen valomerkkiä minua alkaa väsyttää.
Päätän lähteä kotiin.
Kaipaisin nukkumakaveria.
Kainalopaikkaa.
Läheisyyttä.

Kerään rohkeuteni ja kysyn,
josko lähtisit luokseni nukkumaan.
Nyökkäät. Lupaat siis tulla.
Hymyilet rohkaisevasti, 
seksikkäästi.

Kotiini on lyhyt matka,
joten päätämme kävellä.
Onneksi valitsin jalkaani mukavat Converset, enkä mitään korkkareita.
Paljon helpompi kävellä.

On kesäyö.
Minulla on ylläni vain kesäinen mekko.
Paleltaa.
Huomaat, että tärisen,
joten tarjoat nahkatakkiasi minulle.
Olen imarreltu ja puen takkisi ylleni.
Takistasi haistan hajuvetesi tuoksun vielä tarkemmin.

Vartin päästä olemme perillä.
Sisälle päästyämme alan putsata meikkejäni,
ja tehdä muitakin iltatoimia.
Sinä teet samoin.
Tosin sinun iltatoimesi ovat yksinkertaiset;
paita pois, farkut pois ja boksereissa peiton alle.

Hampaat pestyäni tulen luoksesi makuuhuoneeseen.
Riisun itseltäni vaatteita niin, että lopulta minulla on vain iso t- paita päälläni.
Tulen viereesi sänkyyn, peiton alle.

Käperryn kainaloosi.
Aloitan ujosti lauseen " Mä haluun vaan olla..", 
mutta keskeytät; " Mä tiedän. Olla lähellä. Niin mäkin."
Olet ihana. Juuri noin olin ajatellut sanoa.
Otat minut kainaloosi tiukasti, ihan lähelle.
Ihanaa nukahtaa jonkun viereen.

Nukun paremmin,
kuin pitkään aikaan.
Herään aamulla, kun ikkunasta aurinko paistaa silmääni.
Vilkaisen kelloa. Se on jo 12:30. 
Tunnustelen sänkyä vierelläni,
sinua etsien. En tunne enkä näe sinua missään.
Huhuilen sinua. Et vastaa.
Lopulta menen keittiöön ja näen pöydällä lapun,
jossa lukee: "Sori oli pakko lähtee.. Oot ihana, toivottavasti törmäillään <3:llä M"
Tajuan, etten tiedä edes nimeäsi.
Kyyneleet valuvat poskillani.
Olen pettynyt, koska et herättänyt minua.
Raahustan takaisin sänkyyn.

Vain hajuvetesi tuoksu jäi leijumaan huoneeseen.

- Näänä

perjantai 22. marraskuuta 2013

Kaipaus

Tutustuin suhun jo ihan lapsena,
eskarissa.
Huomasin heti, että oot tyttö,
jolla on maailman suurin ja kultaisin sydän.
Et tahdo kenellekään pahaa.
Susta tuli pian mun paras ystävä.

Olet aina ollut meistä kahdesta se,
jolla on ollut paljon kavereita.
Oot kuulunu isoon porukkaan.
Mulla oli sillon vain sut.

Olin tietysti kärsivällinen ja annoin sinun tavata muitakin ystäviäsi.
Hiljaa pienessä mielessäni olin ehkä salaa sulle kateellinen.
Olisin myös halunnut tuntea kuuluvani johonkin porukkaan,
mutta en tuntenut sitä ikinä.
Olin jo ehkä lapsena melko lailla erilainen, kuin muut.
Pukeuduin eri tavalla, ja minulla oli eriävät ja erittäin vahvat mielipiteet lähes kaikkeen.
Sinä silti ymmärsit ja olit mun tukena, aina.

Sit tuli se hetki ku kasvettiin aikuisiks.
Musta tuntuu pahalta sanoa tää.
Erittäin pahalta,
mutta pakko sanoa kuitenkin.

Tuntuu, et oon menettäny sut.
Mulla on ikävä sua.

Vittu, mä kaipaan sua tyttö.

weheartit.com
weheartit.com



- Näänä


perjantai 1. marraskuuta 2013

Haikeus

Minulle iski tänään ikävä yhteen osaan menneisyyttäni.
Ne kaikki hienot muistot, joita minulla on päässä. Ne eivät koskaan katoa, eivät edes haalistu.
Ne monet kulutetut pelikengät, itkut, naurut, urheiluvammat. Ne useat hermojenmenetykset,
ja ennen kaikkea ne hienot hetket upeiden ihmisten ja mahtavan joukkueen kanssa.
Ne tulvivat tänään ulos mieleni sopukoista. Kaipaan sitä aikaa. Ihan todella.

Muutamia kertoja junnuvuosina mieleni teki lopettaa koko touhu ja unohtaa koripallo.
Äitini kehotuksesta en siitä ikinä luopunut. Onneksi. Lopulta siitä tuli oikeastaan elämäntapa.
En osannut tehdä mitään muuta vapaa-aikanani, kuin mennä treeneihin.
Kuva täältä: http://daniellim-sketches.blogspot.fi/2012/09/basketball-lovers.html


Useita vuosia sitten polveeni tuli tämä vamma. Tänäkään päivänä ei tiedetä mikä siinä on,
eikä mikä siihen auttaisi. Se vain on. Lopulta se äityi niin pahaksi, etten voi enää pelata, ainakaan tosissani.
Siirryin valmennuspuolelle neljä vuotta sitten ja sillä tiellä olen edelleen.
Kuva täältä: http://www.flickr.com/photos/57340921@N03/6501386821/


Seuramme järjesti myös "höntsäilykoripalloa" kerran viikossa. Pelailua ilman stressiä, ilman turnausmatkoja, ilman paineita. Se oli kivaa, ja oli mukavaa tutustua uusiin mahtaviin ihmisiin. Sekin on vain valitettavasti nyt loppu, koska osanottajia oli liian vähän. Se oli oikeasti minulle kova paikka. Todella kova. Joudun nyt oikeasti luopumaan itse koripallon pelaamisesta, koska tämän polven vuoksi en tosiaan voi edes harkita useaa kertaa viikossa treenaamista ja kunnon korispelejä. "Höntsäkoris" oli enää ainoa kontaktini siihen oikeaan koripallon pelaamiseen. Toki edelleen valmennan ja se on mahtavaa puuhaa, ja minulle tärkeää, muttei kuitenkaan sama asia.

Kuva täältä: http://theassailedteacher.com/2012/01/04/diary-of-a-traveling-basketball-coach/


Olen hukassa. Jälleen. Apua. Eikä kukaan kuule saatika voi auttaa. Taaskaan.

Kuva täältä : http://www.sodahead.com/fun/has-sodahead-ever-made-you-cry/question-3114175/?link=ibaf&q=&esrc=s





- Näänä