keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Onnellisuus

Taitaa olla totta,
 että myrskyn jälkeen tulee aina kaunis ilma.




Pitää vain uskoa,
että joskus on vaan parempi jatkaa eteenpäin,
vaikka elämä potkii paskaisilla saappailla päähän.



Loppujen lopuksi, elämä on lyhyt,
ja siitä suurin osa kannattaa käyttää onnellisiin asioihin ja rakkauteen,
sen parempaa ei voisi olla.



Kun tapahtuu joitain kauheita asioita,
kuten esimerkiksi parisuhteen päättyminen itselläni,
sitä huomaa, kuinka ihania ystäviä itsellä on.
Voin kertoa, etten todellakaan olisi päässyt asiasta vielä yli näinkään hyvin,
vaan märehtisin ja murehtisin yksin kotona tekemättä mitään.
Maailman parhaimmille ystäville puhuminen ja heidän kanssaan oleminen parantaa mielialaa ja auttaa paljon,
enemmän kuin mikään muu.


kuva: weheartit.com



Vaikka välillä tuntuu,
et tulee pelkkää kuraa niskaan ja tekis mieli antaa vaan olla ja luovuttaa,
pitää hetki miettiä.
Miettiä kaikkea sitä hyvää, mitä on:
ystävät, perhe jne.
Sitten pitää miettiä, kuinka etuoikeutettu sitä on, kun saa
puhdasta vettä, saa olla terve, on ruokaa tarjolla jnejne.
Kaikille nämä asiat eivät todellakaan ole itsestäänselvyyksiä,
Pitää myös ajatella, kuinka montaa ihmistä tulisi satuttaaneksi,
jos itselleen tekisi jotain peruuttamatonta.
Jossakin vaiheessa sen elämän on pakko alkaa hymyilemään, joten:

kuva googlesta





Olette kaikkia ihania ja vahvoja <3


Rakkaudella pitkästä aikaa oikeasti onnellinen Näänä

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Aurinko paistaa jälleen

En ole voinut päivittää hetkeen, koneeni on ollut aivan sekaisin
siskoni avomies korjasi sen, kiitos hänelle ! :)

Pitkästä aikaa mulla on loistava fiilis,
hetken jo luulin, että elämä loppuu siihen hetkeen, jolloin kaikki mureni,
mutta olin väärässä, onneksi.

Vaikka minua edelleen hieman surettaa ero, uskon,
että kaikelle, mitä tapahtuu, on tarkoituksensa.

Asia vaikutti minuun usealla tavalla,
ja jos minua joskus siunataan vielä samanlaisella rakkaudella,
osaan ehkä tehdä tietyt asiat erilaisesti,
mitään en kadu, älä sinäkään. Itseäni en ala muuttelemaan, kukaan muukaan ei minua voi muuttaa. Itsekään en halua ketään ihmistä mennä muuttelemaan.

Meillä oli täydellistä, mutta se on historiaa
kavereita ollaan, ja hyviä hetkiä tulee vielä :)

Ja hei, särkynyt sydän on entistä vahvempi, sitten joskus.


 Haluaisin mielelläni kuulla, jos teillä itsellänne on ollut joskus tai on tällä hetkellä vaikeaa.
olen itse kokenut paljon kaikenlaista ja selvinnyt kaikesta, haluaisin auttaa tai ainkin yrittää. Tsempata voin koska tahansa. Olisi myös mielenkiintoista kuulla muita vahvoja selviytyjiä ! :)

Muistakaa: 




- Näänä




keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Opinnäytetyön käytännön osuus

oli tänään koulusa, eli siis se hääjuhla :) kaikki meni just niinkun halusinkin, kiitos kaikille ihanille luokkakavereille jotka teki mun opinnäytetyöpäivästä ihanan :) seuraavaksi kuvia :

Italiansalaatti

Ekaa kertaa elämässäni graavasin kalaa !:)

Hääkakku ! toi keskimmäinen ei oo vinosa vaikka jostain syystä täsä näyttää siltä, ja joo se on rumasti rypysä :D

Juustoinen vihersalaatti :)


Tarviihan sitä opasteet olla ;)

Ja vähän rakkaustekstiäki :)

Oli paljon muitakin ruokia ja koristeita, en vaan jaksa lisätä kuvaa kaikista :)

- Näänä kuittaus

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Marraskuu..

eilen torin laitaan kasvoi mandoliinipuu..

Miksi tunnen huonoa omaatuntoa, kun koen hetkellisen onnentunteen

ne ovat tulleet takaisin, vaikka suren yhä sinua.. ristiriitaista

Päivisin lähes kaikki on hyvin, illalla palaat mieleeni ja elävämpänä, kuin ikinä,
sitten itken itseni uneen

Seuraavana päivänä, kaikki alkaa taas alusta



Viikon kuluttua on mun opinnäytetyö, eli häät, koulussa! Kamala ressi !


- Näänä