ikävä

Mulla on poikaystävää niin ikävä et muhun sattuu. Tuntuu siltä kun olis jotenkin ihmisenä vajaa, koska se toinen puolikas puuttuu tosta vierestä. Haluan sitä läheisyyttä, tahdon tuntea sen ihmisen mun vierellä, pussata sitä, saada koskettaa, tuntea tuoksun. Saada sen turvallisuudentunteen. Mää olisin valmis tekeen mitä vaan et saisin sen rakkauteni tähän viereen, ikuisesti.

Ikävä on sanana pieni, mutta tunteena valtava. Musta tuntuu et sekoan ihan lopullisesti pian. Haluan sen tänne. Nyt. Heti. Pysyvästi.

Tuntuu välillä tosi pahalta katsella onnellisia pareja, vaikka kaduilla, käsi kädessä. Tottakai olen onnellinen niiden puolesta, tahdon että kaikki ovat onnellisia. Mutta samalla kaipaan vain entistä enemmän sitä omaa murua. Voi kun saisikin tuntea sen kosketukset ja halaukset joka päivä. Saisikin nukkua sen vieressä joka yö. Se on vaan jotain niin korvaamatonta.

Onneks tiedän, että sillä on mua vähintäänkin yhtä kova ikävä, kuin mulla sitä. Ja ikävä kertoo rakkaudesta. Elämää suuremmasta rakkaudesta. Se on se henkilö, joka on pitänyt mut järjissäni. Vaikka on välillä vaikeaa. Se seisoo mun tukena joka tilanteessa, kuuntelee kun on paha olla ja kuuntelee vaikka olisi hyväkin olla. On vaan niin ihanaa, kun on henkilö, johon tukeutua. Tiedän, että oli asia mikä tahansa, hänelle voin puhua. Milloin tahansa, missä tahansa. Oon vaan niin onnellinen kun mulla on tuollainen kultakimpale.Oon niin onnellinen, kun vihdoin elämässä on kaikki hyvin. Vielä kun sen kullanmurun sais tähän viereen. Noo, jospa viikonloppuna olisi sen aika.

Haluun sun vaan tietävän: Mää rakastan sua <3

- Näänä