Haikean valmentajan mietteitä

Tänään oli suuri päivä.
Suuri ja täynnä tunteita.

Olisikohan siitä nyt kaksitoista vuotta, kun liityin koripalloseuraan, LoKoKoon.
Neljä viimeisintä vuotta toimin valmentajana.
Tänään oli kauden päättäjäiset.
Kauden, joka jää osaltani viimeiseksi, ainakin toistaiseksi.
Kauden, joka on ollut helvetin raskas ja välillä jopa hieman ahdistava, kun tuntui että tietyiltä tahoilta satoi paskaa niskaan sietämättömän paljon.
Kauden, joka oli kuitenkin todella upea ja opettavainen.
Tätä en taatusti unohda ikinä.

Syy, miksi olen ollut valmentajana, on yksinkertainen;
rakastan koripalloa, ja rakastan lapsia,
varsinkin näitä lapsia. Aivan mahtavia.

weheartit.com

Syy, miksi kausi on ollut raskas, on sekin melko yksinkertainen;
syksyllä tyttöjä oli niin paljon, että päätettiin tehdä heistä kaksi joukkuetta=
tuplamäärä stressiä ja huolehtimista + työt ja kaverit ja tietysti poikaystävä, olisi melkoista hommaa saada kaikkia sopimaan yhteen. Päätin kuitenkin ottaa haasteen vastaan.
Syksyllä/ alkutalvella minulla oli kaksi viikonloppua, jolloin ei ollut töitä tai korispelejä, ja se oli todella raskasta.
Hammasta purren jatkoin eteenpäin.

Tammikuun puolivälissä jäin työttömäksi = yksi stressinaihe lisää, mutta toisaalta pystyin panostamaan täysillä koripalloon, valmentamiseen.

Maaliskuun puolivälissä sain työpaikan, Turusta. Ongelmaksi muodostui tietystikin se, että en voisi pitää harjoituksia niin usein kuin aiemmin, ja sitä olenkin harmitellut, en ole ollut tarpeeksi läsnä. Onneksi meitä valmentajia oli muita, jotta sai aina apua.

Hienointahan valmentamisessa, kuten olen ennenkin sanonut, on se, kun näkee kuinka huimasti lapset kehittyvät yhden kauden aikana. Aito onnistumisen ilo lapsen kasvoilla pitkän treenaamisen jälkeen, se on oikeasti niin upea tunne, että ei heti tule vastaavaa mieleen.

Kausi jää mieleeni myös siinä mielessä, että varsinkin ykkösjoukkueessa huomasi selvästi, että heistä tuli ihan oikeasti joukkue, heillä oli mahtava henki, ja kaikilla taisi aidosti olla hyvä olla, minulla oli ainakin.
Myös JBT- turnauksessa huomasin, että tytöt ovat tietyllä tavalla hitsautuneet yhteen, ja siitä tuli todella hyvä mieli; ehkä olen tehnyt edes jotain oikein kauden aikana.

weheartit.com

Nyt on minun aikani kääntää elämässä uusi lehti.
Olen tottakai intoa täynnä; pääsen asumaan rakkaan poikaystäväni kanssa,
mutta asiassa on myös toinen puoli.. joudun ainakin toistaiseksi lopettamaan valmentamisen,
ja se on ainakin minulle todella kova paikka, sillä ihan oikeasti se oli kaikesta huolimatta minulle erittäin rakasta puuhaa. Lehti kääntyy viikonlopun aikana, sillä muuttolaatikot on pakattu ja huomenna suuntanani on Turku.

Osan mielestä on varmasti helpotus että lopetan, eihän kaikkia voi miellyttää.
Toivon kuitenkin, että minun opeistani on ollut jotakin hyötyä, ja ettei kukaan minua ainakaan inhoaisi, tai ainakaan muistelisi pahalla; minäkään en ketään muistele pahalla, vaikka, kuten sanoin, pätevyyttäni ja motivaatioitani valmentamiseen on välillä arvosteltu ja kyselty rankalla kädellä, mikä on sääli, sillä tein tätä aidosta rakkaudesta lajiin ja lapsiin, saamatta pennin latia rahaa.



Loppuun haluan vielä sanoa, että jokaisella tytöllä on joukkueessa oma tärkeä paikkansa ja tehtävänsä.
Yksi on älyttömän hyvä pallon kanssa ja tuntuu että pallot menevät aina pussiin,
toinen on puolustajana älyttömän kova ja neljäs taas on tyttö,
joka saa iloisuudellaan ja positiivisuudellaan aina kaikille hyvän mielen.
Viides tyttö on ehkä vähän ujompi, mutta kuitenkin aivan mahtava lohduttaja ja tsemppaaja.
Jokaista tyttöä tarvitaan yhtä paljon joukkueessa.

Ja aina pitää muistaa, että joukkue on yhtä vahva, kuin sen heikoin lenkki.
Lisäksi tärkeää on, että pelataan tosissaan, muttei totisena.

Niina kiittää ja kuittaa